Virtuaaliystäväni

Näytetään tekstit, joissa on tunniste valmistuneita neuleita 2014. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valmistuneita neuleita 2014. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. elokuuta 2014

Syksyn alun satoa

Elokuu on tuhrautunut pääasiassa kaikenlaisiin uusiin kokeiluihin, joista ei vielä mitään valmista ole tullut. Parit tossut kuitenkin olen tehnyt ja yhden maton saanut virkattua. Ensimmäisenä esittelyyn pääsee Nivalan tilan hahtuvasta neulotut ja huovutetut tossut. Hahtuvaa näihin kului 97 grammaa ja omaan jalkaan sopivat.




Toiset tossut olenkin poikkeuksellisesti tehnyt virkkaamalla. Virkkaukset eivät ole olleet sitä lempipuuhaa, mutta pikkuhiljaa näyttää tämäkin tulevan repertuaariin mukaan. Nyt vuorossa Kauhavan kangasaitan hahtuva ja kulutusta 86 grammaa. Ensin virkkasin suuren suuret


ja huovutin ne koneessa omaan jalkaan sopiviksi ja koristelin keltaisilla sydämillä neulahuovuttamalla. Ihanat on nämäkin jalkaan nyt kun syksy tulee ja kaipaa lämmikettä vanhoille varpaille.



Matto taasen on lilli-ontelokuteesta, jota kului tähän malliin 1546 grammaa. Aikaisemmin en ole näitä hirmuisesti puninnut, mutta nyt ajattelin sen tehdä. Tätä samaista mattoa olen tehnyt aikaisemminkin, mutta eko-kuteesta, joka on mielestäni mukavampaa virkata kun on pehmoisempaa.






Poistolaarissa on edelleen lankoja jos kiinnostaa.


perjantai 1. elokuuta 2014

Sukkakimara

Niin se vaan on tämä kesä jo pitkällä, enkä ole saanut kirjattua tänne mitään. Tosin ei tässä hirveitä ole tullut tehtyäkään, mutta jotain kuitenkin. Pikkuisen on tullut käytyä työelämässä, mutta onneksi olen saanut myös lomailla, sillä helteet ovat kyllä pehmittäneet lihakset lepotilaan. Kameran piuhatkin löytyi, joten saan kuviakin tänne.

Enimmäkseen olen neulonut sukkia ja saanut kuluttettua jämälankoja.


Seiskaveikasta tehtyjä


koko 37, 78 grammaa


koko 35, 61 grammaa


koko 28, 52 grammaa


 koko 42, 88 grammaa


koko 37, 84 grammaa


koko 37, 75 grammaa


koko 37, 82 grammaa


koko 44, 140 grammaa


koko vauva, 28 grammaa

Nallesta kahdet parit


koko 37, 50 grammaa


koko 38, 61 grammaa


Vuorelman vetoa, itsekoolattuna koko 28, 42 grammaa

Pienen ristipistotyön olen myös saanut pisteltyä. Tästä ajattelin ommella jossain vaiheessa pikkupussukan, kunhan ensin löydän helat ja vuorikankaan joka miellyttää.


Virkkuukoukkukin on heilunut trikookuteessa ja siitä seurauksena rahinpäällinen.


keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kukkasia

Hiljaiseloa on tämä blogi viettänyt alkuvuoden ajan. Jokohan tästä nyt virkkuisi normaaliin elämään. Alkuvuosi ei todellakaan ole ollut niitä parhaimpia. Vuosi vaihtui surullisissa merkeissä mummuni nukkuessa pois. Alkuvuosi ei  jatkunut sen kummemmissa merkeissä, sillä äitini nukkui pois kuukausi sitten. Seuraavaksi luulin jo itsekkin lähteväni, sillä minuun iski jokin kamala yskätauti, muuta siitä onneksi selvittiin. Nyt pitää jo keskittyä kouluasioihin ja opinnäytteeseen.

Käsityösaralla ei paljon ole tapahtunut, mutta jotain kuitenkin. Tekojärjestys on jo unohtunut, mutta mitä siitä. Pitkä- ja ristipistoilua on tullut tehtyä vähän. Pitkäpistotaulussa komeilee upeat tulppaanit ja



ristipistotaulussa mennään talvisissa maisemissa.


Isännälle tuli tehtyä huovutetut tossut, sillä edelliset kuluivat jo puhki. Kokoa 46 ja langankulutus 169 grammaa.



 Itselleni tekaisin viime vuotisen jämälankavillasukkajoulukalenterisukan ohjeella nilkkasukat koko 37.


Yhdet kuplalapaset olen myös neulonut.


Sokerina pohjalla on puikkovirkattu huivi..


lähikuvaa....