Seiskaveikkasukat kulutus 46 grammaa
ja
hahtuvasta tehdyt sukat 170 grammaa
Eilen illalla sain pingotuksesta pois revontulihuivin, jonka tänä aamuna sitten päättelin. Tähän tikuttelin kaikenlaisia vironvillan jämän loppuja ja kulutusta kertyi 165 grammaa. Kuvaus ei oikein tahtonut onnistua millään, mutta ehkä tästä näkyy värit lähinnä totuutta. Hangella kuvattu, joten tuntuu kuin reunoja ei oisikaan.
Pinaattitunika oli viime yön pingotuksessa ja aamusella sitten pääteltiin pari langanpäätä. Iso homma siinä ei ollutkaan, sillä tämähän neulotaan ylhäältä alas yhtenä kappaleena. Yllätys oli kyllä melkoinen, sillä vironvillaa tähän tunikaan ei mennyt kuin 178 grammaa, siis vain yksi vyyhti ja lankaa jäi suunnilleen pari metriä. Puikot olivat 3½.
Vielä yksi työ oli pingotusta vailla ja sen jälkeen vielä palojen yhdistäminen. Sekin onnistui tämän päivän aikana ja pusero on käyttöä vaille valmis. Tässä lankana on novitan luxus wind, jota kului 377 grammaa. Ohjeen löysin novitan syksy 2008 lehdestä malli numero 61 ja puikkoina toimi 3½.
Tunnustustakin olen saanut Neule-Kirpulta, kiitos kaunis. Olen kuitenkin tapani mukaan tylsä, enkä jatka eteenpäin, vaikka monelle blogille se kuuluisikin.
Ai niin ja myyntilaarissakin kannattaa vierailla myös, sillä osa langoista on nyt puoleen hintaan:)
Ai niin ja myyntilaarissakin kannattaa vierailla myös, sillä osa langoista on nyt puoleen hintaan:)