Virtuaaliystäväni

Näytetään tekstit, joissa on tunniste arpajaisvoitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arpajaisvoitto. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. elokuuta 2013

Suuria elukoita ja pieniä tavaroita

Posti toi tänään ihanan kirjekuoren. Arvasin kyllä heti, mitä paketti sisällään piti, mutta mukana oli yllätyskin. Kiitos Weba tästä arvontapalkinnosta, tykkään. Kirjeessä oli siis silmukkamerkkejä, PUNAISIA:D ja yllärinä kaulaan ripustettava mittanauha. Tällaista minulla ei vielä ollutkaan ja tarpeeseen tuleekin.



Ja matka ristipistotaulun parissa jatkuu suurten eläinten parissa. Edelliseen postaukseen on tullut taas uudet neljä päivää lisää ja nyt tauluun on ilmestynyt norsuja. Edellinen kuva löytyy täältä ja jonkin verran on taas edistytty:).....mutta matkaa on vielä.....




Edelleen muistuttelen tuosta arvonnasta, vielä ehtii muutaman päivän osallistua. Osa langoista jo odottelee valmiina ja jotain voisi vielä tehdä:)

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Kesälaiskuus????

Voi kun oikein nolottaa, kun ei saa tänne kirjattua mitään kuulumisia. Käsitöitä on tullut vähiinsä tehtyä, mutta niitäkään ei ole saanut aikaiseksi esitellä. No josko osan nyt laittaisin näytille. Ensimmäisenä  vironvillainen lumi, jonka ohje löytyy täältä. Lankaa tähän meni 103 grammaa. Aikaisemmin tämän taisin tehdä sivillasta.




Seuraavana jotain todella harvinaista minulta, virkattu liivi, jonka ohje oli vanhassa modassa (2/94). Ei ollut kotona mallia, jonka päällä olisin tuon kuvannut, joten saatte tyytyä tuollaiseen tasokuvaan, josta ei nää yhtään kuinka hieno se todellisuudessa on. Eikä kuva edes suostu kääntymään toisinpäin, joten olkoon nurin. Kotiväki on tässä lankana ja sitä humpsahti 378 grammaa. Oli oikeastaan aikas kivaa virkata tuollainen hiukka suurempi työ :)




Sukkia on aina hauska tehdä ja nämä onkin ihan tavalliset sukat muutoin paitsi että on varpaista aloitetut. Lanka on schoppel wollen zauberball crazy, jota kului 112 grammaa.




Olen olllut myös voitokas, tälläiset ihanat sukat sain Hannalta. Sukat tuli jo jokin aika sitten, mutta en ole saanut niistäkään blogattua. Kiitos Hanna näistä, ovat ihanat.




Piti tulla vielä lisäämään, sillä tänään posti toi vielä yhden voiton Eilalta. Kiitos Eila, nämä pääsee kyllä minun korviini. Aivan ihkut :D



keskiviikko 8. toukokuuta 2013

22 lehteä

Pitkästä aikaa taas huivi.......:D Lankalaatu pysyi samana eli vironvillaa, mutta malli vaihtui pitsisempään. Tässä mallissa on kaksi vaihtoehtoa päättelyssä joko neulomalla tai virkkaamalla. Olen aiemmin tehnyt neulomalla, mutta nyt valikoitui virkkauspäättely. Itse pidän tästä enemmän, on jotenkin pitsisemmän oloinen.



Sukkia tietenkin on tullut myös tehtyä ja tällä kertaa lankana ei ollut ensin jämälanka, vaan ihan täydestä vyyhdistä aloitin. Zeldalla on aina niin kauniita lankoja, että niitä ei ole oikein raaskinut edes neuloa, vaan ihan silitellä vyyhdillä. Nyt sitten kuitenkin  innostuin sukkaralliin pulmuset  nimisellä vyyhdillä, josta riitti kaksiin sukkiin. Toisissa sukissa on hieman myös joulusuklaata raidoittamassa.




Isäntä sai kauan odottamansa pipon, tosin tästä ei ole iloa ennen uusia pakkasia :DD



Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisempänä minua niin kovasti ilostuttanut paketti saapui eilen.
Voitin nimittäin etevien emäntien blogissa arvontapalkinnon, joka sisälsi kaikkea kivaa. Kiitos vielä kerran!


maanantai 20. elokuuta 2012

Onnenpotkuja :D

Olenkin ollut onnekas täällä blogistaniassa. Muutamassa arvonnassa on onni potkinut ja kaikkea ihanaa palkintoa on ollut jaossa. Sadelikan blogista tuli suuren suuri paketti, joka sisälsi kaikkea kivaa, anteeksi taas epäselvä kuva. Kolme kerää iki-ihanaa rose mohairia, suu makeaksi herkuilla ja ihania marimekko lautasliinoja. Jos tulee leikkimieli, niin voipi puhallella vaikka saippuakuplia. Prymin puikkomittari tuli tarpeeseen:) Kaunis kiitos tästä voittopaketista!


Outiriinan blogista voitin näin ihanan korusetin, ihan on minun värinen:)
Itse kirjailtu kortti oli myös mukana käytettäväksi ja nämä itsetehdyt korut ovat aivan ihania ja arvostan niitä suuresti (kuten myös koruja), sillä minusta ei ole näitä askartelemaan. Kiitos Outiriina vielä kerran!


Varmaan itsekkin täytyy kohta järjestää jonkin sortin arvonta, alkaa tuo kävijämäärä taas lähennellä pyöreitä:D

maanantai 6. elokuuta 2012

Harmillisia raitoja

Niin se vaan tuntuu jo syksyn merkit ilmassa, vaikka kesä ei edes kunnolla päässyt alkuun. Onneksi välillä on saatu nauttia auringostakin.

Käsityörintamalla on tikuteltu sukkia, pitkiä sellaisia. Novita kevät 2010 lehdessä oli palmikkosukkien malli ja sitä on sitten neulottu ja valmiiksi saatettu. Lankaa kului tähän 196 grammaa 3½ knittareilla. Kokoa näille sukille 36-37. Helppo palmikkomalli, mutta olisi ollut selvemmän näköinen yksivärisestä langasta. Ainut mikä näissä sukissa pistää kiukuttamaan, on tuo raidoitus. Tein molempia yhtäaikaa, ettei tulisi kamalasti kierrosten ja kavennusten/lisäysten kanssa laskemista. Vasta kantapäätä aloittaessa huomasin, että tuossa onnettomassa langassa onkin kahta eri sinistä ja kahta eri punaista. Mun tuurilla tietenkin nuo raidat menivät sitten eri järjestykseen, mutta purkamaan en sitten lähtenyt, vaan tikuttelin loppuun saakka.



Tänään tuli postista myös ihana kirjepaketti. Voitin Heffaklumpenin blogiarvonnassa ihanan kukkaron ja se on hyppysissä vielä ihanampi kuin kuvissa. Kiitos vielä kerran ihanasta palkinnosta, tämä pääsee todellakin käyttöön :) Mukana oli myös ihana kortti, jossa koiratarroja ja pari kissimirriäkin. Meidän sessukoiden kuvia ei ollut, mutta lutusiahan ne on rodusta riippumatta :D


lauantai 17. maaliskuuta 2012

Pakettia pukkaa:)

Tämä viikko on ollut suorastaan rassaavan stressaava ja kiireinen. Siksi onkin ollut aivan ihanaa saada paketteja.
Alkuviikosta sain violettia ja villalankaa-blogin arvonnasta voittamani langat käsiini. Minulle uusi tuttavuus on tämä helmi vuorelman samettilanka, heitelkääpä vinkkejä mitä kaunista siitä voisi tehdä. Mukana seurasi suklaapatukka, joka katosi isännän suuhun, kun sattui olemaan hänen lemppariaan. Kiitos Pirjo, tästä oli iloa tällä viikolla :)


Perjantaina sitten tulla tupsahti paketti snyltä. Tosin tiesin tätä jo odotellakin, sillä minua varoiteltiin e-kortilla tuplapaketin saapumisesta. No siinä se sitten pöydällä odotti töistätulijaa ja hetihän sitä piti availemaan ruveta. Paketista kuoriutui ihanan väristä nallelankaa, suklaata, kalenterikirja ja synttärilahja. Tämän suklaan piilotin isännältä, syön sen itse, mutta yhtä onnekas en ollut tuon kalenterikirjan kanssa. Tyttäreni bongasi sen ja pyysi kauniisti, että saisinko minä tämän. No äitihän tietenkin antaa :)

Tämän postauksen aioin tehdä jo eilen, mutta tietokone oli toista mieltä ja päätti kenkkuilla. Lahjan jaksoin pitää paketissaan yön yli, mutta heti aamulla se pitikin jo aukaista ja mitä ihanaa sieltä tulikaan. Punainen muumipyyhe pyörähti syliini ja tykkään tästä kovasti.


Kiitos sny tämä(kin) paketti oli mieluinen :)

Postissa odottaa vielä yksi paketti noutamista, se onkin sitten omaa tilaamista jujukerhosta. Postiin siis suunnataan tänään :) Jännityksellä odottelen ovatko lapset muistaneet äitinsä syntymäpäivää vai ei ......

perjantai 20. tammikuuta 2012

Että näin tällä kertaa

Nämä viimeisimmät postaukset ovat nyt menneet huovutusten parissa. Huovuttaminen on ollut minulle vähän sellainen peikko, etten ole kovin paljon uskaltanut kokeilla. Tämä hössötys sai alkunsa hahtuvakiekoista, josta ensimmäisen kerran kerroin täällä. Kokeilinpa sitten myös Novitan huopasta tarkoituksena tehdä pikkuinen käsityökori, mutta sille meinasi käydä hassusti. Siitä on tarina tässä. Lupasin siis tehdä pikkuiselle karvaturrille oman pikkupetin, johon voi kiepauttaa itsensä mutkalle (tykkää siis nukkua mitä eriskummallisimmissa asennoissa). Onnellinen koira sai tänään petin käyttöönsä....



Mutta, mutta mitenkäs kävikään???
Olipa sen verran mustasukkainen kaveri, että tuli ja hääti omistajan pois.....


Tämä ei nyt kyllä mennyt vieläkään oikein, näyttää aikas pieneltä...


Joutuukohan tässä vieläkin petin tekoon :)

Lanka: Novita huopanen
Kulutus: 430 grammaa
Koukku 8

Tällä viikolla myös itella kantoi ihanan postin laatikkoon. Sain nimittäin arpajaisvoiton Lindan blogista. Palkinnoksi paljastui ihanan pehmoista, minulle uutta Lanett- lankaa. Kuvan värit eivät vastaa ihan todellisuutta, tuo salama näyttää aina muuttavan jonkun verran. Kiitos Linda, tämä oli mahtava voittopaketti :)



Ja vielä muistuttelen tuosta arvonnasta.....

torstai 3. marraskuuta 2011

Punainen pussukka

Onnesta soikeana tänään aukaisin postiani, ei tullut laskuja, vaan ihana blogivoitto  Virveriikan arpajaisista. Voitettuani vierailin virveriikan blogissa lukemassa vahvistuksen voitolleni ja huomasin hänen ommelleen vielä yhden ylimääräisen pussukan, joka olikin väriltään punainen. Toivoin niiiiiiiiin kovasti olevani tuo onnellinen omistaja, että varmaan telepaattinen yhteys toimi, sillä minulla on nyt punainen pussukka :D

Pussukan sisältäkin löytyi jotain aivan ihanaa. Minulle uutta lankaa Järbo garn sukkalankaa, luulisin että sukkiin. Ja pisteenä iin päälle vielä minunlaiselleni herkuttelijalle geishalevy.


Kaunis kiitos, Virveriikka!