Hui kauhistus, siitähän on iäisyys, kun tänne olen mitään kirjoitellut. Syksy on ollut uuteen sopeutumista, sillä aloitin työelämässä pyörimisen taas opiskeluiden jälkeen ja tänne en ole ehtinyt piipahtamaan, sillä minuun iski pistoilukausi. Valmiiksi olen pistellyt kaksi liinaa, kaksi taulua, joulukortin ja yhden seinätaulun, johon tosin täytynee vielä hankkia ripustin.
Neulomisen saralla olen saanut tehtyä neljät sukat, joista kolmet luiskahti maailmalle, ennen kuin ehdin/muistin kuvata. Alla olevat sukat ovat taas 37 numeroiseen jalkaa itse koolatusta veikasta neulottuna.
Virtuaaliystäväni
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ristipisto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ristipisto. Näytä kaikki tekstit
maanantai 15. joulukuuta 2014
perjantai 1. elokuuta 2014
Sukkakimara
Niin se vaan on tämä kesä jo pitkällä, enkä ole saanut kirjattua tänne mitään. Tosin ei tässä hirveitä ole tullut tehtyäkään, mutta jotain kuitenkin. Pikkuisen on tullut käytyä työelämässä, mutta onneksi olen saanut myös lomailla, sillä helteet ovat kyllä pehmittäneet lihakset lepotilaan. Kameran piuhatkin löytyi, joten saan kuviakin tänne.
Enimmäkseen olen neulonut sukkia ja saanut kuluttettua jämälankoja.
Seiskaveikasta tehtyjä
Enimmäkseen olen neulonut sukkia ja saanut kuluttettua jämälankoja.
Seiskaveikasta tehtyjä
koko 37, 78 grammaa
koko 35, 61 grammaa
koko 28, 52 grammaa
koko 42, 88 grammaa
koko 37, 84 grammaa
koko 37, 75 grammaa
koko 37, 82 grammaa
koko 44, 140 grammaa
koko vauva, 28 grammaa
Nallesta kahdet parit
koko 37, 50 grammaa
koko 38, 61 grammaa
Vuorelman vetoa, itsekoolattuna koko 28, 42 grammaa
Pienen ristipistotyön olen myös saanut pisteltyä. Tästä ajattelin ommella jossain vaiheessa pikkupussukan, kunhan ensin löydän helat ja vuorikankaan joka miellyttää.
Virkkuukoukkukin on heilunut trikookuteessa ja siitä seurauksena rahinpäällinen.
Tunnisteet:
ristipisto,
sukat,
valmistuneita neuleita 2014,
virkkaus,
värjäys
lauantai 3. toukokuuta 2014
Ristipistoilua ja vähän muutakin
Kevät on ollut minun käsityösaralla todella hiljainen. Mikään ei hirveästi kiinnosta,mutta jotain kuitenkin on tullut tehtyäkin. Eniten tällä hetkellä on kiehtonut ristipisto, joten yksi taulu on sillä saralla tullut tehtyä valmiiksi. Tosin ripustin pitää vielä hankkia.
Opiskelun puitteissa taas olenkin tietenkin ompeluhommissa. Paljon on tullut opeteltua, mutta tämä oli kaikkein kiinnostavin projekti, jota työstin. Elämäni ensimmäinen korsetti on valmis. Tämä on tehty vähän niinkuin harjoituskappaleeksi, mutta kun mukana on kuitenkin arvokkaita tarvikkeita, halusin siitä mahdollisimman viimeistellyn oloisen. Jospa se jollekin kävisi vaikka käyttöön.

korsetti,
ompelu,
ristipisto,
valmistuneita 2014
keskiviikko 26. maaliskuuta 2014
Kukkasia
Hiljaiseloa on tämä blogi viettänyt alkuvuoden ajan. Jokohan tästä nyt virkkuisi normaaliin elämään. Alkuvuosi ei todellakaan ole ollut niitä parhaimpia. Vuosi vaihtui surullisissa merkeissä mummuni nukkuessa pois. Alkuvuosi ei jatkunut sen kummemmissa merkeissä, sillä äitini nukkui pois kuukausi sitten. Seuraavaksi luulin jo itsekkin lähteväni, sillä minuun iski jokin kamala yskätauti, muuta siitä onneksi selvittiin. Nyt pitää jo keskittyä kouluasioihin ja opinnäytteeseen.
Käsityösaralla ei paljon ole tapahtunut, mutta jotain kuitenkin. Tekojärjestys on jo unohtunut, mutta mitä siitä. Pitkä- ja ristipistoilua on tullut tehtyä vähän. Pitkäpistotaulussa komeilee upeat tulppaanit ja
ristipistotaulussa mennään talvisissa maisemissa.
Isännälle tuli tehtyä huovutetut tossut, sillä edelliset kuluivat jo puhki. Kokoa 46 ja langankulutus 169 grammaa.
Yhdet kuplalapaset olen myös neulonut.
Sokerina pohjalla on puikkovirkattu huivi..
lähikuvaa....
Tunnisteet:
huivi,
huovutus,
kirjonta,
lapaset,
pitkäpisto,
ristipisto,
sukat,
tossut,
valmistuneita neuleita 2014,
virkkaus
lauantai 7. joulukuuta 2013
Luukku nro 7
Tämän päivän luukun ohje liittyi sitten jäätelöön. Sukkaan B seitsemän kerrosta jäätelön värillä, jota nyt tekisi mieli. Näin aamutuimaan ei jäätelö oikein maistu, mutta yleensä vaniljajäätelö on se vaihtoehto, joten sillä mennään nytkin.
Kirjasin aikaisemmin tänne blogiin vanhempia käsitöitäni. Kaapin perukoilta löysin vielä ainakin yhden ristipistoliinan ja kirjaan sen nyt myös tänne.
Tunnisteet:
joulukalenteri 2013,
keskeneräiset,
kirjonta,
liina,
ristipisto
sunnuntai 1. syyskuuta 2013
Vielä yksi ristipisto
Vielä oli tämä toinen keskeneräinen varastoissa. Nyt tuntuu mukavalta, kun ei ole ufoja tai ufoutumassa olevia tällä hetkellä. Tosin tilannehan saattaa muuttua hetkessä. Tässähän oli tuo taulu jo valmis ja alimmainen kukka paperipidikkeestä valmiina. Nyt on pistoiltu kuvat valmiiksi ja vain ompelu puuttuu. Senkin tekisin nyt, mutta kone kaipaa huoltoa, enkä halua sotkea valkoista kangasta, joten se jääköön nyt myöhemmäksi.
Nyt onkin sitten aika vaihtaa neula puikkoihin. Hieman myöhästyin tuosta sukkasadon startista, mutta vielä ehdin kuitenkin aloittaa saman päivän aikana satoni kasvattamisen. Toivottavasti saan runsaan sadon kärrättyä tuonne heinälatoon:)
Tämän päivän aikana ehtii kuulemma vielä ilmoittautua, joten käykäähän tutustumassa tuolla oikeassa yläreunassa olevaan bloginappiin, jossa lukee sukkasato 2013 ja hypätkää kyytiin:D

sukkasato 2013,
valmistuneet 2013
torstai 29. elokuuta 2013
Maaliviiva ylitetty
Vihdoinkin se on valmis :D Ei kestänyt kuin reilu yhdeksäntoista vuotta:DD, tosin olihan tämä varastojen perukoilla sen yhdeksäntoista vuotta. Olisihan se ollut kaunis lastenhuoneen seinällä, mutta ehkä tälle vielä käyttöä löytyy tulevaisuudessa. Tällainen tuli vasemmasta reunasta, elikkäs ne nallet sieltä puuttui.
ja koko taulu näyttää tältä. Kehystäähän tämä vielä pitää, mutta se jääköön tulevaisuuden töihin. Kokoa tälle koko taululle tulil 80 x 25 cm, joten ihan kiitettävästi oli pituutta ja sitä myöten tekemistäkin.
Monena vuonna olen aikonut osallistua myös sukkasatoon, vaan niin se on aina unohtunut. Tällä kertaa olen ehtinyt mukaan ja pääsin keräämään satoa heinälatoon. Vielä on aikaa ilmoittautua mukaan. Toivottavasti tänä vuonna saadaan ainakin yhtä iso sato kuin edellisinäkin vuosina.

perjantai 23. elokuuta 2013
Loppusuora????
Voisko jo sanoa, että loppusuora häämötää?? En tiedä, mutta vasemman reunan paikka on saavutettu:) Ei puutu enää kuinpalmu ja yksi eläinpariskunta, mikähän lie mahtaa puuttua? Vauhti vaan on hiipunut koulun alkamisen myötä. Opiskelu verottaa vapaa-aikaa sen verran, ettei enää kovin paljoa illassa ehdi tehdä. Nooan arkin edistymistä voit seurata näistä linkeistä Alkutilanne, jatkoa 1, jatkoa 2.
Hauskaa viikonloppua kaikille!
torstai 15. elokuuta 2013
Suuria elukoita ja pieniä tavaroita
Posti toi tänään ihanan kirjekuoren. Arvasin kyllä heti, mitä paketti sisällään piti, mutta mukana oli yllätyskin. Kiitos Weba tästä arvontapalkinnosta, tykkään. Kirjeessä oli siis silmukkamerkkejä, PUNAISIA:D ja yllärinä kaulaan ripustettava mittanauha. Tällaista minulla ei vielä ollutkaan ja tarpeeseen tuleekin.
Ja matka ristipistotaulun parissa jatkuu suurten eläinten parissa. Edelliseen postaukseen on tullut taas uudet neljä päivää lisää ja nyt tauluun on ilmestynyt norsuja. Edellinen kuva löytyy täältä ja jonkin verran on taas edistytty:).....mutta matkaa on vielä.....
Edelleen muistuttelen tuosta arvonnasta, vielä ehtii muutaman päivän osallistua. Osa langoista jo odottelee valmiina ja jotain voisi vielä tehdä:)

sunnuntai 11. elokuuta 2013
Hitaasti, mutta varmasti
Olen minä jotain saanut aikaiseksi. Hidastahan tämä on, vaikka istuisi monta tuntia yhteen soittoon, niin näkyvää ei paljoa tule. Hitaasti, mutta varmasti, valmiiksi tämä on saatava :D
Täällä kerroin aikaisemmista ristipistotöistä ja tässä on kuvan siitä, mitä on saatu aikaiseksi neljässä päivässä.
Muistuttelen vielä tuosta arvonnasta.
Täällä kerroin aikaisemmista ristipistotöistä ja tässä on kuvan siitä, mitä on saatu aikaiseksi neljässä päivässä.
Muistuttelen vielä tuosta arvonnasta.
keskiviikko 7. elokuuta 2013
Vanhoja aarteita 2
"Käsityövarastokin" on joskus siivottava ja järjestettävä. Aloitin noilla edellisen postauksen kanavatöillä ja nyt jatkan ristipistoja ja muut kirjonnat osiolla. Monta kivaa taulua ja liinaa löytyi ja pitipä kaivaa liinavaatekaapistakin osa itsetehtyjä liinoja. Neljä valmista taulua ja kolme liinaa ja hui kauhistus, kun osa on ruttusia.
Ihan iskemätön pakettikin löytyi. Tämä tulisi tehdä erilaisilla pistoilla ja niistähän mulla ei kokemusta olekkaan. Tämä tuleekin siis olemaan haaste.
Löytyipä yksi keskeneräinen yhdeksäntoista vuoden takaa. Nooan arkkia aloin tekemään odottaessani kaksosia. Jouduin silloin puoleksi vuodeksi vuoteen omaksi ja tuolloin ajattelin, että saan sitten lastenhuoneen seinälle kauniin taulun. Kuten kuvista näkyy, niin taulu ei valmistunut lasten syntymään mennessä. Taulu ei vamistunut myöskään syntymän jälkeen, sillä sattuneesta syystä aikaa ei ollut kovin paljoa ylimääräistä. Nyt tämä tekele tarttui käsiini ja sitä onkin pistelty oikein maratoonitahtiin. Kyllä tämä joskus vielä valmistuu, vaikka sitten sinne lastenlasten huoneeseen :)
Matkaa valmistumiseen on tosin vielä, sillä työ on edennyt hieman yli puolen välin. Keskikohta on tuossa katon keskikohdassa.
![]() |
Talitintit |
![]() |
Karhumuori |
![]() |
Onnentonttu |
![]() |
Kukkaliina |
![]() |
Kukkaneliö |
![]() |
Kukkarinki |
![]() |
Harakat |
Löytyipä sieltä vielä keskeneräisiäkin, kuten tämä WC-setti,
![]() |
WC-setti |
jonka tulisi olla valmiina tämän näköinen
![]() |
Malli |
![]() |
Pääsiäisliina |
![]() |
Nooan arkki oikea reuna |
![]() |
Nooan arkki keskeltä |
Matkaa valmistumiseen on tosin vielä, sillä työ on edennyt hieman yli puolen välin. Keskikohta on tuossa katon keskikohdassa.
![]() |
Nooan arkki vasen reuna |
Nyt onkin aika synttäriarvonnalle. Tänään tulee tasan kolme vuotta siitä, kun aloitin tämän blogin. Paljon on vuosien varrella tehty valmiiksi ja paljon on vielä tekemättä. Alunperin aloitin tämän blogin kirjatakseni tekeleitäni ylös ja melkein kaikki tänne onkin tullut laitettua.
Nyt siis alkaa arvonta, jossa taas tutut vanhat säännöt ja arpoja maksimissaan kolme
1. arpa kun kommentoit tätä postausta
2. arpa kun olet lukijani tuolla yläosan lukijapaneelissa ( voit liittyä nytkin)
3. arpa kun linkität arvonnan oman blogisi sivupalkkiin näkyville (voit käyttää yllä olevaa kuvaa)
Arvonta alkaa nyt ja päättyy 17.8 kl 22.00. Voittajan ilmoitan täällä blogissa ja odotan voittajan yhteyden ottoa viikon.
Arvontapalkinto on vielä vaiheessa, mutta voittaja saa jotain mitä noista alakuvassa olevista saan aikaiseksi :DD
Piti tulla vielä lisäämään, että käyntikerroissakin alkaa olla kiva luku kohdillaan. Jos joku sattuu bongaamaan luvun 34567, tulee hän saamaan yllärin :)
Piti tulla vielä lisäämään, että käyntikerroissakin alkaa olla kiva luku kohdillaan. Jos joku sattuu bongaamaan luvun 34567, tulee hän saamaan yllärin :)
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)