Jotain pientä kuitenkin on viikonloppuna valmistunut. Snyyni kysely ystävänpäiväkortissaan, että onko langoille jo suunnitelmaa ja ehdotteli pipoa. Itse asiassa olin samoilla linjoilla ja mallikin oli jo haettu valmiiksi. Tässä tämä nyt sitten on valmiina ja itse tykkään kovasti. Näillä keleillä lämmittää tosi mukavasti.
Malli: Novita talvi 2010, 83
Lanka: Gjestal asa, Topp't tå
Menekki: 87 grammaa
Puikot: 7
Sukat on ihan perusmalliltaan olevat seiskaveikkasukat koko 43, joihin lankaa kului 135 grammaa...
Koskaan aikaisemmin en ole tiskirättejä tehnyt. Muutaman olen saanut ja niihin ihastunut. Työmatkalla on kiva tehdä jotain pientä ja tällä viikolla mukana on siis kulkenut puuvillalanka, jota kului 28 grammaa. Mitään malliahan näihin ei ollut vaan kuvio syntyi siinä neuloessa jä tällainen tulla tupsahti.
Se mikä tällä viikolla yllätti täysin, oli myös jotain pientä, mutta minulle jotain todella SUURTA :D
Olen jo pitkään ajatellut hankkivani sellaisen kerroslaskurin, jota voi pitää kaulassa ja painamalla muuttaa lukemaa. Ei vaan ole tullut sellaista vastaan. Mutta, mutta ihania ystäviä on täällä blogistaniassa, sillä posti toi kirjekuoren, jonka lähettäjänä oli Lila . Kaunis kiitos, tämä on ihana :)
Hyvää illanjatkoa täältä tuulesta!