Virtuaaliystäväni

torstai 5. toukokuuta 2011

Hyvän mielen postia :)

Olen aina ihastellut toisten blogeissa kaikkia upeita juttuja, joita he ovat saaneet lahjaksi. Täytyy minunkin tunnustaa saaneeni jotain itsekin :) Aikaa on kulunut jo tovi, kun sain neuleet kiertoon ketjusta ihanat kämmekkäät. Neulomon ramra neuloi tällaiset. Kiitos ramra.



Eilen postilaatikosta löytyi ihania silmukkamerkkejä. Lähettäjäksi paljastui Lila, kiitos kaunis. Kuvaa en muistanut edes ottaa, kun jo kiirehdin niitä töihini koettamaan. Lilan postauksesta kuitenkin löytyy kuva samoista merkeistä. Tänään tulla tupsahti sitten kämmekäsvaihdon paketti, josta kuoriutui myöskin ihanat kämmekkäät. Aivan minun käsiini tehdyt ihanan pehmeät, Kiitos SirpaH. Malli taitaa olla tämä tai ainakin lähellä tätä. Omat vaihdokkini olenkin jo postannut tänne aikaisemmin. Paketista löytyi myös yllärilankaa, teeteen aurea-vyyhti. Uusi tuttavuus, jota olen himoinnut jo kauan.




Ertzulle lähetin lupaamani siililapaset jokin aika sitten ja niistä tulikin tälläiset

Sekaisinsilmukoista blogissa on arvonta, käykäähän katsomassa ja osallistumassa.

2 kommenttia:

  1. Kauniita kämmekkäitä olet saanut:)
    Ja nuo siililapaset on ihan huiput!

    VastaaPoista
  2. Lila: Kiitos :) Monesti olen noista siililapasista miettinyt, että mikähän olisi paras väriyhdistelmä. Kai sekin on mielipidekysymys, mistä tykkää. Mulle itselle taitaisi olla valkopunaset :)

    VastaaPoista

Kiva kun kirjoitat blogiini