Virtuaaliystäväni

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Jämistelyä

Jotenkin olen nyt jämähtänyt noihin langanloppuihin tekemään sukkia ja huiveja jämäkeristä. Nämä on Zeldalta ostetuista langoista. Aloittelin varpaista ja ajattelin neuloa niin pitkään punaisella kuin lankaa riittää ja lisätä sitten jotain muuta väriä mukaan. No varret jo alkoi ennen langan loppumista, joten raidoitus oli paikallaan. Kokoa 37 ja painoa 72 grammaa.


Ja nämä taas ovat Puffalan langanjämistä. Koko 37 ja painoa 42 grammaa.



Monesti olen miettinyt kyllä tuota käsitettä langanjämä. Mikä lanka on langanjämä, onko sillä jokin pituusmäärite?? Olen itse jotenkin aina ajatellut että langanjämä on sellaista lankaa, josta on jo jotain tehty ja kerästä on jäänyt jäljelle jämät. Mutta sitten kun noita punaisia sukkia tein, niin ajattelin että mitenkähän yhden kerän langanjämistä voi tehdä melkein kokonaiset sukat. Onko nämä kaikki langanjämiä?



Vai onko tässä vain hieman vajaita?


vai kerän loppuja


vai jämiä



vai voisko näitä jo sanoa jätelangoiksi ja täytelangoiksi???



Kertokaahan mulle mitä mieltä te olette jämälangoista?


Arvonta täällä

9 kommenttia:

  1. Nättejä sukkia "jämälangoista". Onhan se vähän vaikea määrittää mikä on jämälankaa, mutta monesti aloitetusta kerästä ei osaa enää aloittaa mitään "oikeaa" työtä, kun ei tiedä mihin se riittää. Itselläkin on monta kerää, joista olen tarvinnut vähän väriä johonkin, mutta muuta käyttöä sillä ei sitten ole ollut eli pidän sitä jämälankana :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniita sukkia olet tehnyt.
    Miusta jämälanka on sellanen nöttönen, siitä ei saa yksinään sukkaa, mutta toisen nöttösen kanssa kyllä, jämälanka riittää just patalappuunkin.

    VastaaPoista
  3. Kyllä minullekin aina aloitettu kerä on jämälanka. Vaikka olisinkin siitä vain metrin pätkän ottanut. Ja tässä nähdään hyvin, että niistähän saa vielä vaikka ja mitä kun rohkenee kokeilemaan. Hienoja jämätöitä. :)

    VastaaPoista
  4. Nättejä sukkia!

    Mulle jämälanka tarkoittaa sitä, että se on ostettu jotain tiettyä projektia varten, ja kun se projekti on valmistunut, kaikki siitä ylijääneet langat ovat jämälankoja. Joskus ne jämälangat saattavat olla jopa täysiä keriä! Itse en koskaan osta lankaa niin, että "ostanpahan nyt muutaman kerän ja katsotaan sitten myöhemmin, mitä siitä tekisin", vaan aina niin päin, että ensin on tietty malli, johon ostan tietyn määrän lankaa. Ja kun teen isoja töitä (puseroita, jakkuja...), niin niistä yleensä jää isoja määriä ylikin. Kaikki ne on jämälankoja. Pyrin kyllä siihen, ettei jämälankoja jäisi kovin pitkäksi aikaa kaappeihin pyörimään, eli jo lankaa ostaessani mietin, että kun sen tietyn projektin saa valmiiksi, niin mitä voisin tehdä jämälangoista. Yleensä teen jotain siihen yhteensointuvaa (sukat tms.). Tai jos joskus ihan vartavasten teen ns. "jämälankaprojekteja" eli koitan tuhota kaikkia mahdollisia ylijääneitä lankanyssäköitä pois, niin niihin käytän kyllä sitten taatusti jokaisen sentin tarkkaan niin, että sitten ei jää niitä metrin tai kahden pätkiä enää minnekään.

    VastaaPoista
  5. Jämiä ovat minusta vasta ne nöttöset, keränpohjat, joista ei yksin tule mitään, mutta yhdistetyinä muihden nöttösten kanssa niistä saa vaikka mitä. Täysinäinen kerä ei ole jämä, vaan täysinäinen kerä. Siitähän saa vaikka mitä vielä tehtyä. Myöskään hieman kerästä otettu kerä ei ole jämä, sillä siitä edelleen saa vaikka mitä. Itse pyrin käyttämään jämät melko pian raitalankoina tms. ettei niitä juuri ole kertynytkään ja blogissani voi katsoa, mitä jämistä saa aikaa oikein yhdistelemällä niin, etteivät ne edes näytä jämälangoilta vaan siltä että neule on suunniteltu aivan varta vasten sellaisista langoista tehdyiksi.

    VastaaPoista
  6. Jämiä on ne pienet nyssykät, joista ei tule edes yhtä sukkaa itsessään, vaan täytyy jatkaa toisilla nyssyköillä =D. Jämienjämiä on sitten ne 10cm pitemmät langanpätkät, jotka nekin on tallessa. Niillekin löytyy kyllä käyttöä vaikka mitä =)

    VastaaPoista
  7. Minullekin jämiä taitavat olla ne alle puolikkaat kerän loput. Mutta jämistä tai isommistakin tehdyt sukat ovat ihan sitä parhautta:) niin kauniita, kuten myös nämä sinun tekemäsi:)

    VastaaPoista
  8. Kauniita jämäsukkia :) Minulla jämälankoja ovat kaikki ne langan/keränloput mitkä ovat jäänet jostain työstä. Osa voi olla vajaita keriä,osa muutaman metrin pätkiä lankaa. Jämä kun jämä :)

    VastaaPoista
  9. Minulle jämä voi olla yksi keräkin jos se on jäänyt yli esim. jostain työstä johon on tarvittu vaikkapa 20 kerää. Ja en oikein tiedä mitä sillä kerällä tekisin ja sitten päätän sen yhdistää joidenkin muiden lankojen kanssa taas johonkin isompaan työhön. Tietysti uunin päällä lasipurkeissa olevat pienet kerän nöttöset ovat jämiä myös. Ja ne vyötteettömät puolikkaat kerän jne.

    VastaaPoista

Kiva kun kirjoitat blogiini