Virtuaaliystäväni

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Vanhoja aarteita 2

"Käsityövarastokin" on joskus siivottava ja järjestettävä. Aloitin noilla edellisen postauksen kanavatöillä ja nyt jatkan ristipistoja ja muut kirjonnat osiolla. Monta kivaa taulua ja liinaa löytyi ja pitipä kaivaa liinavaatekaapistakin osa itsetehtyjä liinoja. Neljä valmista taulua ja kolme liinaa ja hui kauhistus, kun osa on ruttusia.

Talitintit

Karhumuori

Onnentonttu

Kukkaliina

Kukkaneliö

Kukkarinki

Harakat
Löytyipä sieltä vielä keskeneräisiäkin, kuten tämä WC-setti,

WC-setti

jonka tulisi olla valmiina tämän näköinen

Malli
 Ihan iskemätön pakettikin löytyi. Tämä tulisi tehdä erilaisilla pistoilla ja niistähän mulla ei kokemusta olekkaan. Tämä tuleekin siis olemaan haaste.

Pääsiäisliina
Löytyipä yksi keskeneräinen yhdeksäntoista vuoden takaa. Nooan arkkia aloin tekemään odottaessani kaksosia. Jouduin silloin puoleksi vuodeksi vuoteen omaksi  ja tuolloin ajattelin, että saan sitten lastenhuoneen seinälle kauniin taulun. Kuten kuvista näkyy, niin taulu ei valmistunut lasten syntymään mennessä. Taulu ei vamistunut myöskään syntymän jälkeen, sillä sattuneesta syystä aikaa ei ollut kovin paljoa ylimääräistä. Nyt tämä tekele tarttui käsiini ja sitä onkin pistelty oikein maratoonitahtiin.  Kyllä tämä joskus vielä valmistuu, vaikka sitten sinne lastenlasten huoneeseen :)

Nooan arkki oikea reuna


Nooan arkki keskeltä

Matkaa valmistumiseen on tosin vielä, sillä työ on edennyt hieman yli puolen välin. Keskikohta on tuossa katon keskikohdassa.

Nooan arkki vasen reuna



Nyt onkin aika synttäriarvonnalle. Tänään tulee tasan kolme vuotta siitä, kun aloitin tämän blogin. Paljon on vuosien varrella tehty valmiiksi ja paljon on vielä tekemättä. Alunperin aloitin tämän blogin kirjatakseni tekeleitäni ylös ja melkein kaikki tänne onkin tullut laitettua. 

Nyt siis alkaa arvonta, jossa taas tutut vanhat säännöt ja arpoja maksimissaan kolme

1.  arpa kun kommentoit tätä postausta
2.  arpa kun olet lukijani tuolla yläosan lukijapaneelissa ( voit liittyä nytkin)
3. arpa kun linkität arvonnan oman blogisi sivupalkkiin näkyville (voit käyttää yllä olevaa kuvaa)

Arvonta alkaa nyt ja päättyy 17.8 kl 22.00. Voittajan ilmoitan täällä blogissa ja odotan voittajan yhteyden ottoa viikon.

Arvontapalkinto on vielä vaiheessa, mutta voittaja saa jotain mitä noista alakuvassa olevista saan aikaiseksi :DD


Piti tulla vielä lisäämään, että käyntikerroissakin alkaa olla kiva luku kohdillaan. Jos joku sattuu bongaamaan luvun 34567, tulee hän saamaan yllärin :)

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

34 kommenttia:

  1. Kahdella arvalla lähden mukaan tähän arvontaan. Mun blogini täyttää myös kolme vuotta tässä kuussa!

    VastaaPoista
  2. Onnea blogillesi,kahdella arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  3. Ihania kirjontatöitä olet tehnyt ja tekemässä. Mukaan arvontaan kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  4. Kylläpä sulla on paljon kauniita aarteita! Onnea blogillesi, tulen mukaan kahdella arvalla:)

    VastaaPoista
  5. Onnea 3-vuotiaalle!
    Kahdella arvalla mukana arvonnassa:)

    VastaaPoista
  6. Hienoja töitä sinulta löytyy. Osallistun arvontaan kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  7. Hienoja, erityisesti ensimmäinen ja tuo keskeneräinen nooan arkki! Kahdella arvalla osallistun arvontaan.

    VastaaPoista
  8. Kyllä on hienoja töitä etenkin tuo kukkarinki ja tulossa oleva wc-setti, minun pitäis tehdä itselle samanlainen.
    Minä käyn päivittäin lukemassa mitä sinulle kuuluu, mutta kommentointi jää aina tekemättä. Haluan osallistua yhdellä arvalla arvontaasi.

    ritvahelena@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Nooan arkki näyttää tosi kivalle, vaikka onkin kesken. :)
    Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  10. Kaksi arpaa, kiitos ja onnea blogillesi!

    VastaaPoista
  11. Onnea 3v! Kahdella mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  12. Onnittelut 3-vuotiaalle. Arpa joka vuodesta, kolmella mukaan palkintoa tavoittelemaan!

    VastaaPoista
  13. Onnea 3-vuotiaalle hienolle blogille. Osallistun arvontaan mielelläni parilla arvalla.

    VastaaPoista
  14. Onnea 3-vuotiaalle blogille! Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  15. Onnea 3-vuotiaalle! Kolmella arvalla mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  16. Jatka vaan sitkeästi sitä Nooan arkkia, mahtava työ. =) Ja mukaan kahdella arvalla, hyppään vihdoin viralliseksi lukijaksi. =)

    VastaaPoista
  17. Onnittelut kolmesta vuodesta. Kauniita kirjontatöitä. Yhdellä arvalla mukaan. lv

    VastaaPoista
  18. Ihania nuo kirjontatyöt. Minäkin olen aikoinaan kirjonut paljonkin, mutta nyt viimeiseen kymmeneen vuoteen en mitään.
    Kolmella arvalla osallistun arvontaan.
    Onnea myös kolmesta blogivuodesta.

    VastaaPoista
  19. Oijoi, ompas ollut urakkata! Mutta lopussa onneksi kiitos seisoo ja varsinkin Nooan arkin kohdalla kun työ on ollut niin pitkä projekti! Osallistun arvontaan, ja liityn kyllä myös lukijaksi! :P Nyt kun tänne satuin löytämään ;)

    VastaaPoista
  20. Onnittelut 3-vuotiaalle blogillesi!
    Arvontaan mukaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  21. Onnittelut 3-vuotiaalle blogillesi!
    Kolmella arvalla osallistun arvontaan.

    VastaaPoista
  22. Onnea blogivuosista!

    Kahdella arvalla osallistun mukaan! =)

    VastaaPoista
  23. Onnea blogillesi. Harmittaa, kun en jostainsyystä pysty liityttyä lukijaksesi, joten vain yhdellä arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  24. Kyllä teet ihastuttavia töitä! Osallistun arvontaan kahdella arvalla:)

    VastaaPoista
  25. Hienoja ristipistotöitä täällä olikin ja arvonta, siihen mukaan yhdellä arvalla. Heivatuista kudelmista eksyin tänne.

    VastaaPoista
  26. Mukava on ollut tämä kolme vuotta seurata sinun blogiasi ja toivottavasti jatkuukin vielä pitkään. Ilman muuta komella arvalla minäkin arvontaan mukaan :)

    VastaaPoista
  27. Kahdella arvalla mukana :)
    Niin ja onnea blogillesi!

    VastaaPoista
  28. Onnea 3-vuotiaalle! Kiva seurata Nooan arkin valmistumista, siinä on kyllä pistelemistä!
    Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  29. Kahdella arvalla mukana! Tämä arvonta meinasi mennä ihan sivu suun. Onneksi ehdin vielä!

    VastaaPoista
  30. 3 arvalla mukana matti myöhäisenä. :) Onneksi olkoon 3 vuotiaalle.

    VastaaPoista
  31. Kahdella arvalla mukana onnitellessani kaksivuotiasta.

    VastaaPoista
  32. Onnea Onnea 3-vuotiaalle. Minäkin mukana yhdellä arvalla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvonta on valitettavsti päättynyt 17. päivä

      Poista

Kiva kun kirjoitat blogiini