Virtuaaliystäväni

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Huivihulluttelua

Viikko on vierähtänyt huivitellessa. Mistähän taas iski tämä huivien teko innostus....
Tämä punainen huivi on kyllä aloitettu jo pari kuukautta sitten ja odottanut omaa aikaansa valmistua. Novitan bambu sai uuden muodon novitan kesä 2010 lehden ohjeella 59. Mallia oli hauska tehdä, sillä kuvio oli mutkikas, mutta kuitenkin sen verran helppo, ettei tarvinnut koko aikaa mallikaaviota tuijottaa. Ohjeesta poiketen jätin reunapitsin pois, sillä reunat eivät kiertyneet rullalle ja ovat muutoinkin siistin näköiset :) Grammoja tähän kului 196 ja puikkoina toimi tälläkin kertaa knittareiden pyöröt.
Tuo toinen huivi taas on novitan frillasta (kamala kuva, luonnossa paljon kauniimpi). Itse en oikein ole röyhelötyyppi ja tarkoituksena ei ollut koskaan näitä huiveja edes tehdä, mutta ihan kokeilun halusta sitten päätin yhden kokeilla. Koko 100 gramman kerä tähän meni ja toista tulen tuskin koskaan tekemään.


Tässä kuva bambuhuivin kuviosta


Jo pitkään to do-listalla ollut 22 leaves shawlette-huivi valmistui King Colen merino blendistä, jota kului 82 grammaa. Tämän ohjeen voi varmaan ostaa jostain räveltämöstä, itse kuitenkin sain ohjeen lahjaksi, kiitos ystävälleni :) Tässä kuvassa huivi on vielä pingotuksessa, mutta nyt jo käyttövalmiina ja tykkään kyllä aivan mahdottomasti. Malli on oikeastaan aika helppo, mutta tarkasti on kaaviota seurattava.


Arvontaan voi vieläkin osallistua tästä ja pikkuhiljaa alkaa hahmottua myös tuo palkintokin. Sehän voisi olla vaikka jokin huivi tai lankapalkinto :)

15 kommenttia:

  1. Kauniita huiveja! Minuunkaan ei tuo frillahuivi-innostus ole purrut, olen kohta varmaan ainoa Suomessa joka niitä ei ole tehnyt...

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania huiveja!

    VastaaPoista
  3. Kauniita huiveja kumpikin. Tykkäsin vielä enemmän ylemmästä huivista. Frilla-huivit ovat kai yhtä suosittuja kuin verkkoponchot muutama vuosi sitten.

    VastaaPoista
  4. Molemmat huivit ovat oikein kauniit :)

    VastaaPoista
  5. Kauniita huiveja. Erityisen kaunis kuvio tuossa bambuhuivissa.

    VastaaPoista
  6. Upeita huiveja! Etenkin tämä valkoinen on aivan ihana!

    VastaaPoista
  7. Mä en "ymmärrä" noitten hörsylähuivien päälle yhtään, mutta nuo punanen ja valakonen on todella kauniita.

    VastaaPoista
  8. Onpa upeita huiveja! Aivan ihanat lehtikuviot molemmissa.

    VastaaPoista
  9. Todella upean kauniita huiveja.
    Olet taitava !!!

    VastaaPoista
  10. Kauniita huiveja.

    Laitatko mulle s.postia sininen - satutar (at) hotmail . fi

    VastaaPoista
  11. Ihanat huivit! Ensi viikolla saat tietää, kuka on sinun SNY. Ensi viikkoon....

    VastaaPoista
  12. Kauniita huiveja. Minäkin innostuin tekemään yhden röyhelöhuivin, mutta tuskin tulee koskaan pidettyä. Mulla on blogissani sulle haaste, käypä nappaamassa:)

    VastaaPoista

Kiva kun kirjoitat blogiini