Virtuaaliystäväni

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Sinisiä hunajakennoja

Hiljaista on ollut neulerintamalla, sillä työt ja marjat ovat työllistäneet tällä viikolla. Neulonutkin kyllä olen, mutta kun nuo kyjytyöt ovat osittain suurempia, niin raportoitavaa ei paljoa ole. Isompia tikutellessa vuorotahtiin tuli tunne, että jotain pitää jo saada valmiiksi asti ja sukathan ovat nopeat tehdä. Tässä siis valmistuneet hunajakennosukat itsekoolatusta seiskaveikasta. Malli löytyi novitan kesä 2009 lehdestä numero 5. Lankaa kului työhön 109 grammaa ja knittareiden 3½ sukkapuikoilla työstin. Malli on helppo ja sukistakin tuli mukavan tuntuiset, ihanan paksut, joten ei palele helposti. Ilman jalkoja nämä tosin näyttävät hassuilta makkaroilta :)


Mutta jalassa ihan kivoilta


Onhan tässä viikolla tapahtunut muutakin. Sain nimittäin tunnustuksen raitasukalta ja sehän tuntuu aina mukavalta. MUOKS: myös notto muisti minua tällä samalla tunnuksella, kiitos sinulle :)

Tunnustuksen myötä kuuluu vastata sen mukana tuleviin kysymyksiin, kiittää sen antajaa sekä jakaa sitä eteenpäin 10 blogille. Kyseisille blogeille tulisi myös ilmoittaa tunnustuksesta.

1.Suosikkiväri: Punainen
2.Suosikkieläin: Koira
3.Suosikkinumero: 7
4:Suosikki alkoholiton juoma: Vesi
5: Facebook vai Twitter: Ei kumpikaan
6: Intohimosi: Käsityöt
7: Saada vai antaa? Antaa
8:Suosikkikuvio: Palmikko
9:Suosikkiviikonpäivä: Perjantai, koska silloin alkaa omat vapaat
10:Suosikkikukka: Tykkäisin kaikista, jos ne olisivat hajuttomia.  

Tätä tunnustusta kuuluisi jatkaa, mutta tylsä kun olen niin lupaan jokaisen ottaa tämän mukaansa, sillä tämä kuuluisi kaikille blogeille, joissa käyn kurkkimassa.



HAUSKAA SUNNUNTAITA KAIKILLE!

7 kommenttia:

  1. Ohops! Mäkin annoin tuon tunnustuksen sulle, kun en huomannut että olitkin sen jo saanut. Noh, ei kai tuo mitään :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos notto sinullekin tunnstuksesta, ei todellakaan haittaa, vaikka näitä tunnustuksia tulee useammalta suunnalta :)

    VastaaPoista
  3. salainen neuleystäväsi heti uteliaana tutustumassa blogiisi. Tästä se taas alkaa :) Mukavaa ja yllätyksellistä syksyä Sinulle toivottaa Salainen Neuleystäväsi

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa kurkkimaan Sny, yritän pitää blogini virkeänä :)

    VastaaPoista
  5. Tulin vastavierailulle, kun olit arvontani aikana liittynyt blogini lukijaksi. Mukavaa syksyn odotusta!

    VastaaPoista
  6. Kivannäköiset sukat :) Olet kyllä jokaikisien tunnustuksen ansainnut!

    VastaaPoista
  7. Minttu: On ihanaa löytää uusia hienoja blogeja ja arvontojen kauttahan niitä yleensä parhaiten löytää :)

    Lila: Kiitos

    VastaaPoista

Kiva kun kirjoitat blogiini