Virtuaaliystäväni

maanantai 15. joulukuuta 2014

Pistellään, pistellään

Hui kauhistus, siitähän on iäisyys, kun tänne olen mitään kirjoitellut. Syksy on ollut uuteen sopeutumista, sillä aloitin työelämässä pyörimisen taas opiskeluiden jälkeen ja tänne en ole ehtinyt piipahtamaan, sillä minuun iski pistoilukausi. Valmiiksi olen pistellyt kaksi liinaa, kaksi taulua, joulukortin ja yhden seinätaulun, johon tosin täytynee vielä hankkia ripustin.





Neulomisen saralla olen saanut tehtyä neljät sukat, joista kolmet luiskahti maailmalle, ennen kuin ehdin/muistin kuvata. Alla olevat sukat ovat taas 37 numeroiseen jalkaa itse koolatusta veikasta neulottuna.

18 kommenttia:

  1. Ristipistotyöt ovat niin kauniita. Kivan väriset sukat.

    VastaaPoista
  2. Tykkään orvokkiliinasta ja joululiinasta<3 Ja sukat <3<3<3

    VastaaPoista
  3. hei mitenkä noita sukkia uskaltaa muuten pestä pesukoneessa? kun tein sillon siitä arvontavoittolangasta ihanat sukat, muistelisin että ne oli nuilla kool-aideilla värjättyjä, ja ne ehkä pitäis pestä joskus :D

    oikein hyvää joulunaikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse pessyt koneessa villapesuohjelmalla, eivätkä ole kärsineet pesusta.

      Poista
  4. Ihanat siililapaset ja jouluiset liinat.
    Oikein hyvää uuden vuoden alkua.

    VastaaPoista
  5. Onpas upeita tuotoksia. Kunpa itsekin osaisin neuloa :)

    VastaaPoista
  6. To write a beautiful post it is very important to write a beautiful content and you have created a very nice design and I got a lot of inspiration from your post and I also want to have nice and beautiful post like you in my life. gurugram girl content number
    Bhiwadi Real Photos Girl
    Manesar VIP Photos Girl
    Gurugram hell girl
    DLF Phase 3 premium girl
    college girl gurgaon
    beautiful Girl Gurgaon
    online girl gurgaon
    housewife Gurgaon

    VastaaPoista
  7. Very nice post. I simply stumbled upon your blog and wanted to

    VastaaPoista
  8. Weekend with out a therapy is wasted so don't waste your wonderful time enjoy holistic spa treatments in our izspa

    VastaaPoista
  9. Our spa working on happy and healthy therapies customer’s should get worthy service

    VastaaPoista
  10. Sports yoga is popular among athletes and fitness enthusiasts, but nuru massage in bangalore spa services provide best fitness to your body, because our all therapists are using oil for massage

    VastaaPoista

Kiva kun kirjoitat blogiini