Virtuaaliystäväni

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Uusia innostuksia

Onneksi sain tuon kuvatilahommelin kondikseen, sillä onhan blogia vähän kurjaa päivitellä, jos ei kuvia ole näytettäväksi.
Muistaakseni mainitsin syksyllä lähteneeni opiskelemaan, elämänmuutos on ollut ihanaa ja nyt on sitten ensimmäinen työssäoppimisjakso loppusuoralla. Oppipaikaksi valitsin käsityökeskuksen, jossa onkin sitten uusia innostuksen aiheita paikat pullollaan. Neulominen on kotioloissa jäänyt aika vähiin, sillä työpaikasta on kantautunut kotiin muuta puuhaa, joista sitten myöhemmin kerron.
Työpaikka on ollut todella mieluinen ja alla olevasta kuvasta näkyy, mitä kaikkea olen siellä saanut valmiiksi kaiken muun touhun ohella. Paperinen origamilamppu oli mielenkiintoinen ja tarkkuutta vaativa taittelu/liimaustyö. Olenhan saanut töissäkin tehdä mieluisinta harrastusta eli neulomista (joka tosin taitaa nyt nyt jäädä vähän varjoon uusien tuulien puhaltaessa) ja valmiiksi on tullut torkkupeitto ja wingspanhuivi. Jouduin kyllä ottamaan oikein tavallisen neulankin käteen ja ompelemaan huopatossuja ja vieläpä kirjomaankin toiset parit. Omasta mielestä ainakin  onnistuin hyvin, sillä käsin ompelu ja kirjonta ei ole koskaan ollut suurinta herkkua. Viimeisinpänä, mutta ei tosiaankaan vähäisimpänä olen kutonut kangaspuilla ripsiliinan, joka on ihanan PUNAINEN :DD ja sen saan kuulemma ihan omaksi. Kangaspuut innostavat nyt kamalasti ja olenkin jo kaivanut tavararöykkiön alta omat puut esiin ja kantanut matonkuteita selkä vääränä kotiin. Taitaa meillä joulun jälkeen alkaa kolina, kun puut alkavat jauhaa:)


5 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa tuo työ tällä hetkellä ja ihania töitä on myös valmistunut :)

    VastaaPoista
  2. Tosi mukavanoloinen työssäoppimispaikka.
    Kaikkea kaunista on sinulla tehtynä.

    VastaaPoista
  3. Ihania töitä olet tehnyt,varsinkin tuo liina!

    VastaaPoista
  4. Kauniita töitä !
    Mukavia kudontapäiviä sinulle kangaspuiden ääressä.

    Oikein hyvää ja rentouttavaa joulua !

    VastaaPoista
  5. Kiitos "lohdutuksesta", viime joulunakin tuli kiloja suklaan syönnistä !!
    Mutta tuo onkin hyvä pointti, talvella pitääkin olla enemmän lihaa luiden päällä :)

    VastaaPoista

Kiva kun kirjoitat blogiini