Virtuaaliystäväni

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Pakettia pukkaa:)

Tämä viikko on ollut suorastaan rassaavan stressaava ja kiireinen. Siksi onkin ollut aivan ihanaa saada paketteja.
Alkuviikosta sain violettia ja villalankaa-blogin arvonnasta voittamani langat käsiini. Minulle uusi tuttavuus on tämä helmi vuorelman samettilanka, heitelkääpä vinkkejä mitä kaunista siitä voisi tehdä. Mukana seurasi suklaapatukka, joka katosi isännän suuhun, kun sattui olemaan hänen lemppariaan. Kiitos Pirjo, tästä oli iloa tällä viikolla :)


Perjantaina sitten tulla tupsahti paketti snyltä. Tosin tiesin tätä jo odotellakin, sillä minua varoiteltiin e-kortilla tuplapaketin saapumisesta. No siinä se sitten pöydällä odotti töistätulijaa ja hetihän sitä piti availemaan ruveta. Paketista kuoriutui ihanan väristä nallelankaa, suklaata, kalenterikirja ja synttärilahja. Tämän suklaan piilotin isännältä, syön sen itse, mutta yhtä onnekas en ollut tuon kalenterikirjan kanssa. Tyttäreni bongasi sen ja pyysi kauniisti, että saisinko minä tämän. No äitihän tietenkin antaa :)

Tämän postauksen aioin tehdä jo eilen, mutta tietokone oli toista mieltä ja päätti kenkkuilla. Lahjan jaksoin pitää paketissaan yön yli, mutta heti aamulla se pitikin jo aukaista ja mitä ihanaa sieltä tulikaan. Punainen muumipyyhe pyörähti syliini ja tykkään tästä kovasti.


Kiitos sny tämä(kin) paketti oli mieluinen :)

Postissa odottaa vielä yksi paketti noutamista, se onkin sitten omaa tilaamista jujukerhosta. Postiin siis suunnataan tänään :) Jännityksellä odottelen ovatko lapset muistaneet äitinsä syntymäpäivää vai ei ......

8 kommenttia:

  1. Ihania paketteja olet saanut :)

    VastaaPoista
  2. Ihana paketti ja muistaminen snyltäsi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän olet ollut tällä viikolla oikein onnentyttö :)

      Poista
  3. Ihanat paketit ja toi alla oleva haarukka pitsi huivi njam..mun on pitänyt usein aloittaa koukku ollut jo 6 vuotta odottamassa..niin ja onnittelut synttärin johdosta

    VastaaPoista
  4. Ihania paketteja. Käväisepä blogissani, siellä on sinulle jotain:)

    VastaaPoista

Kiva kun kirjoitat blogiini